-
Allekirjoitin Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen vuonna 1991.
-
Jäsen molemmissa rotujärjestöissä (CAO Finland ry ja Alma ry),
-
CAO Finland ry:n puheenjohtajana jo toista kautta.
-
Suomen palveluskoiraliiton jalostustoimikunnan jäsen.
-
Lapinjärven koiraklubin puheenjohtaja (klubi perustettu vuonna 1985)
Kennelnimi Garcon hyväksyttiin vuonna 1990, mutta olen harrastanut koirien kanssa jo kauan ennen sitä…ihan pikkutytöstä alkaen.
Vuonna 1975 sain ensimmäisen koirani "Samin", joka oli pystykorvan ja saksanpaimenkoiran sekoitus, ja sen jälkeen onkin ollut monia koiria monista eri roduista…
1984 tuli kultainen noutaja Oswald ”Rudi”,
1989 saksanpaimenkoira Dones Blenda"Blenda",
1990 toinen saksanpaimenkoira Dones China"Zina" ja Samojedinkoira Kuuran Showstopper ”Bloudy”,
1992 tuli samojedinkoira Elliance Earl of Adventurer ”Kalle”,
ja vuonna 1993 vielä yksi samojedinkoira Kuuran Frozen Sugar “Aino”.
Pari vuosikymmentä kului…lukemattomia iloja ja suruja, pentuja, treenejä ja kilpailuja niin palveluskoira-, tottelevaisuus-, kuin näyttelypuolella.
Malamuutit tulivat taloon kun olin muutaman vuoden ajan tutustunut rotuun ja esitettyäni niitä koiranäyttelyissä. Vuonna 1994 Samaljankan Comfy Company ”Ukko” varasti sydämeni tälle rodulle. Ukko oli sellainen ”elämää suurempi” yksilö. Hän oli kiireinen kilpaillessaan näyttelyissä, ja jo heti ensimmäisenä vuotenaan kehissä hänestä tuli Suomen voitokkain näyttely malamuutti vuonna 1995. Hän oli myös ensimmäinen Suomessa kasvatettu malamuutti josta tuli kansainvälinen valio, mutta Ukon luonne oli se piirre, mikä teki hänestä rodun todellisen lähettilään kotimaassaan ja ulkomailla.
Eläminen ja kilpaileminen Ukon kanssa vahvisti minulle että alaskanmalamuutti on "Se rotu" minulle.
Vuonna 1998 syntyi meillä Samaljankan D-pentue (Ukko & Siru yhdistelmä). Tästä pentueesta uros Taateli ja narttu Tikkari jäivät kotiin minulle. Ja siitä sitten alkaa vähitellen Garcon kennelin historia… Eli kului kokonaiset 11 vuotta kennelnimen myöntämisestä ennen kuin ensimmäinen Garcon-pentue vuonna 2001 näki päivänvalon!
Keskiaasianpaimenkoirat tulivat taloon vuonna 2002 kun haimme Goranin Puolasta. Olin nähnyt näitä mahtavia koiria Baltian ja Venäjän näyttelyissä, ja kun olin ottanut lisää selvää rodusta…oli pentu jo tilauksessa! Neva tuli taloon vuonna 2005.
Mielestäni olen malttanut viettää tarpeeksi aikaa tutustuen näihin rotuihin ja siksi voin nyt antaa hyviä neuvoja kasvattieni omistajille ja muillekin harrastajille heidän yhteiselossaan Malamuutin tai Keskiaasianpaimenkoiran kanssa. |
|
-
XOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOXOX
-
-
I have signed the Finnish Kennel Union breeder pledge in 1991.
-
Member of both breed organizations, CAO Finland ry and ALMA ry,
-
I'm the President of CAO Finland ry for second season now.
-
Member of breeding committee of SPKL ( Finnish Working and Tracking dog Organization )
-
President of the Lapinjärvi dog club (founded in 1985)
-
-
-
The kennel name Garcon has been approved in 1990, but I have been involved with dogs for a long time before that…every since I was a little girl.
-
-
In 1975 I got my first dog Sami, who was a spitz and german shepherd dog mix, and after that had many other dogs of many breeds…
-
In 1984 came Golden retriever Oswald “Rudi”,
-
in 1989 German shepherd dog Dones Blenda
-
in 1990 another German Shepherd dog Dones China and Samoyed Kuuran Showstopper “Bloudy”,
-
in 1992 came Samoyed Elliance Earl of Adbenturer “Kalle”,
-
and in 1993 another Samoyed Kuuran Frozen Sugar “Aino”.
-
-
A few decades passed…countless joys and sorrows, puppies, training and competitions in working and tracking, obedience and dog shows.
-
-
Malamutes came to the house after a few years of getting to know the breed and handling them in dog shows. In 1994 Samaljankan Comfy Company “Ukko” stole my heart to this breed. Ukko was one of those “larger than life” individuals. He was very busy in competitions and already in his first year in rings he became the most winning Show Malamute in 1995. He was also the first malamute bred in Finland to become International Champion, but it was Ukko´s character that made him a real ambassador of the breed in his home country and abroad.
-
-
Living and competing with Ukko confirmed to me that Malamute is The breed for me.
-
-
In 1998 Samaljankan D-litter (Ukko & Siru) was born in our home. From this litter male Taateli and female Tikkari stayed with me. And that is how Garcon kennel´s history starts… It took 11 years after I got the kennel name, before the first Garcon litter saw daylight in 2001.
-
-
CAOs came to house in 2002 when we went to get Goran from Poland. I had seen these great dogs in Baltic and Russian shows and after I found out more about the breed …was a puppy coming. Neva came to the house in 2005.
-
-
In my opinion I have spent enough time getting to know these breeds and therefore am now able to give good advice to my puppies owners and other interested in living with their Malamutes and CAOs.
|
|